FANDOM


Pirunsarvi-käsimerkki on muun muassa hevikansan suosima tervehdys ja Texasin yliopiston jalkapallojoukkueen kannatusmerkki. Ensimmäiset käsimerkin käytön jäljet voidaan jäljittää antiikin Kreikkaan saakka. Käsimerkki tarkoittaa alkujaan kateuden pirun torjumista. Nykyinen tapa on perua italialaisilta, jotka torjuvat merkin avulla pahaa silmää. Välimeren maissa käsimerkillä on myös monia alatyylisiä merkityksiä.

Nykyisin käsimerkin merkitys vaihtelee suuresti maittain, mutta parhaiten se tunnetaan hevikansan käyttämänä. Hevipiireissä käsimerkkiä käytti tiettävästi ensimmäisenä Ronnie James Dio vuonna 1979. Dio kertoo, että hän on oppinut merkin italialaiselta isoäidiltään, joka vanhan kansan tapojen mukaan käytti sitä pahojen henkien manaamiseen. Joissain merkityksissä sillä viitataan myös pirun sarviin ja viimeistään 1960-luvulta lähtien sillä on ollut myös yhteyksiä satanismiin, varsinkin kun satanismin perustaja, Anton LaVey, käytti sitä usein, joka on johtanut väärinkäsityksiin merkin tarkoituksesta.

Sähköisessä tekstipohjaisessa viestinnässä pirunsarvi-käsimerkki kuvataan merkein: \,,/ tai \m/ ja myös \µ/.

Ad blocker interference detected!


Wikia is a free-to-use site that makes money from advertising. We have a modified experience for viewers using ad blockers

Wikia is not accessible if you’ve made further modifications. Remove the custom ad blocker rule(s) and the page will load as expected.

Ympäri Wikian verkkoa
Hae mainospaikkaa

Satunnainen wiki