FANDOM


Indestructible.jpg

Albumin kansikuva.

Indestructible on amerikkalaisen heavy metal -yhtye Disturbedin neljäs studioalbumi. Se on bändin itse tuottama ja näin ensimmäinen albumi, jossa bändin aiempien albumien The Sickness, Believe ja Ten Thousand Fists tuottaja Johnny K ei ollut mukana. Indestructible nauhoitettiin Groovemaster Studiosilla Illinois'n Chicagossa. Albumilla on kaksi kappaletta, "Perfect Insanity" ja "Divide", jotka bändi oli kirjoittanut jo ennen The Sickness -albumia, mutta joita ei oltu koskaan aikaisemmin julkaistu.

Yhtyeen mukaan Indestructible sisältää huomattavasti synkempiä teemoja kuin mikään bändin aikaisemmasta tuotannosta. Jotkut sanoitusten teemoista liittyvät laulaja David Draimanin kestämiin kokemuksiin viimeisen vuoden aikana ennen albumin nauhoittamista. Näihin lukeutui "huonoja suhteita", moottoripyöräonnettomuus jossa hän oli osallisena ja lisäksi itsemurhatapauksessa. Vastaamaan synkkiin teemoihin Draiman pyysi bändiä luomaan synkempää ja rakenteellisempaa musiikkia kuin koskaan aikaisemmin. Näistä teemoista huolimatta albumin nimikkokappale "Indestructible" oli tehty rohkaisemaan armeijassa taistelevia sotilaita ja parantamaan heidän moraaliaan.

Indestructible julkaistiin 3. kesäkuuta 2008 Compact Disc (CD) -formaatissa, mutta siitä julkaistiin myös kaksi limited edition -versiota ja erikoisversioita. Se debytoi Billboard 200 -listan kärjessä tehden siitä kolmannen perättäisen Disturbedin albumin, joka debytoi listan kärjessä. Ainoastaan viisi rockbändiä on pystynyt tähän ennen albumin julkaisua. Albumia myytiin ensimmäisellä viikolla yli 253 000 kappaletta. Kriitikoilta Indestructible sai vaihtelevia arvioita saaden Metacritic-arvostelusivustolla kuuteen arvosteluun perustuvat pisteet 57%. Albumi myi platinaa Yhdysvalloissa huhtikuussa 2009 myytyään miljoona kopiota Yhdysvalloissa. Single "Inside the Fire" oli ehdolla "Grammy Award" -palkinnon saajaksi "Best Hard Rock Performance" -kategoriassa vuonna 2009.

Nauhoittaminen ja tuotanto Muokkaa

Saatuaan Ten Thousand Fists -albumin kiertueen valmiiksi, bändi piti tauon. Silloin rumpali Mike Wengren meni naimisiin ja Dan Donegan sai lapsen. Tauon jälkeen bändi siirtyi Groovemaster Studiosiin Chicagoon tekemään musiikkia. Indestructible oli Disturbedin ensimmäinen omatuottama albumi ilman kolmen edellisen albumin tuottaja Johnny K:n apua. Yhtye yritti itsetuotantoa, vaikka Johnny K sai yhtyeelle kaksi #1 -albumia. David Draiman perusteli tätä: "Me opimme sen ja halusimme kokeilla."

Varhain kirjoittamisvaiheessa kitaristi Dan Donegan loi kitarariffit. Loppu bändi sitten kuunteli riffejä ja sitten kirjoitti muun musiikin riffien perusteella. Basisti John Moyer jätti studion kesken nauhoittamisen, sillä hänen vaimonsa tuli raskaaksi. Donegan ja Wengren lähettivät hänelle demoja sähköpostitse ja hän jatkoi bassolinjojen kirjoittamista kotistudiossaan. Viitaten albumin elektronisiin efekteihin Donegan kommentoi: "Kun kitara, basso ja rummut oli säädetty kohdilleen, en aluksi nähnyt suurta tarvetta elektroniikalle, mutta kappaleiden kehittyessä mieleeni juolahti yrittää leikkiä hieman efekteillä."

Kun instrumentointi oli valmis, Draiman alkoi kirjoittaa melodiakulkuja jokaiseen kappaleeseen. Draiman kommentoi: "Uskon suuresti musiikin tunnelmaan ja mitä laulu saa minut tuntemaan musiikillisesti, joten jos aloitat jollain merkityksellisellä, mutta musiikki ei tue merkitystä, niin mitä hyvää siinä on?" Ensimmäinen musiikillisesti valmis kappale oli "The Night" ja Draiman viimeisteli melodian kolmessa päivässä. Tämän takia Draiman alkoi alustavasti kutsua kappaletta nimellä "The Night". Draiman muisteli: "instrumentaatio oli niin siistiä ja pimeää ja sanoitukseni sopivat siihen täydellisesti." Kun ensimmäiset kappaleet valmistuivat, yhtye lähetti ne levy-yhtiölleen Reprise Recordsille ja odotti lupaa jatkaa muiden kappaleiden kirjoittamista. Saatuaan luvan yhtye alkoi kirjoittaa loppuja albumin kappaleita.

Wengren kommentoi: "Ajattelimme, että olisi aika siistiä, erityisesti fanien kannalta, jos toisimme takaisin ehkä kappaleen tai kaksi, jotka kirjoitettiin samana ajanjaksona kuin The Sickness -albumin kappaleet. Danny toi joitain vanhoja demonauhoja, puhun nyt aiemmin kaksitoistavuotiaista, jo ennen kappaleiden "Down with the Sickness" ja "Stupify" kirjoittamista aiemmin nauhoitetuista kappaleista." Kappaleet, joihin Wengren viittasi, olivat "Perfect Insanity" ja "Divide". Bändi myös nauhoitti version alun perin Faith No Moren kappaleesta "Midlife Crisis". Draiman kommentoi: "Otimme kappaleen, uudistimme ja nykyaikaistimme sitä ja toimme sen nykyiselle tasollemme." Kuitenkaan kappale ei päässyt albumin alkuperäiseen kappalelistaan, mutta se julkaistiin sen sijaan albumilla Covered, A Revolution in Sound.

Albumin nimeäminen Muokkaa

Mike Wengrenin mukaan albumin nimeäminen vei pisimmän aikaa verrattuna aiempiin levyihin. Alun perin bändi halusi nimetä albumin nimelle The Night, koska se oli ensimmäinen valmistunut kappale ja se määritteli musiikillista suuntaa, jota yhtye halusi albumissaan käyttää. Albumilla oli kappale, jonka työnimi oli "Defend", mutta joka uudelleennimettiin myöhemmin nimelle "Indestructible". Kun nimi muuttui, bändi tunsi myös albumin otsikon vaihtuneen. Doneganin mukaan nimi oli painokkaampi. Draiman kertoi, että nimeämällä albumin Indestructibleksi, koska nimi "...tavallaan symboloi sitä, että olemme vittu edelleen täällä, että emme ole tuhoutuneet, että olemme selvinneet ajasta."

John Moyer kommentoi nimen valintaa: "Yleensä albumilla on nimi, joka on tavallaan yhteenveto albumin tunnelmasta. joten tästä tuli Indestructible (tuhoutumaton), ja se on aggressiivinen levy, tämä albumi on persuksille potkimista." Donegan kommentoi nimen tarkoitusta: "Tunnemme, että meistä on tullut tuhoutumattomia kyetessämme selviämään näin pitkälle ja jatkaessamme menestystämme." Draiman totesi: "Olemme käyneet läpi paljon. Ei ole väliä mitä meille tapahtuu, bändinä, mutta olemme yhä täällä, yhä elinkelpoisia, yhä pystyssä."

Tyyli ja lyyriset teemat Muokkaa

Laulaja David Draiman kertoi, että hänelle tapahtuneet onnettomuudet olivat inspiroineet häntä albumin sanoittamisessa. "Jouduin moottoripyöräonnettomuuteen ja autotallini paloi mukanaan suurin osa ajoneuvoistani", Draiman kommentoi. "...Minulla on ollut todella huonoja suhteita, jotka ovat jättäneet jälkensä." Kappale "Indestructible" on "hymni sotilaille", Draiman kommentoi. "Sen on tarkoitus olla jotain, mikä saa heidät tuntemaan itsensä voittamattomiksi, poistaa heidän pelkonsa ja tekee heistä vahvoja, ja sitähän tämä koko kappale tekee. Se on musiikkia, joka auttaa sinua tuntemaan itsesi vahvaksi", hän kertoi. Kappaleet "Deceiver" ja ""Inside the Fire" kertovat "todella huonoista suhteista". "Inside the Fire" kuvaa, "kun seison tyttöystäväni ruumiin yllä, joka on juuri tappanut itsensä, ja paholainen seisoo vierelläni ja kuiskailee korvaani tappamaan itseni", Draiman sanoi. Kappale "The Night" "on tarkoitettu kuvaamaan yötä lähes elävänä kokonaisuutena, joka vapauttaa minut", Draiman kommentoi. Yhtyeen laulaja kertoi myös, että kappale "Perfect Insanity" "leikittelee mielisairauden ajatuksella. Se tulee hullun henkilön näkökulmasta, joka varoittaa ihmisiä ympärillään, erityisesti rakastettuaan, psykoottisista taipumuksistaan." Draiman kertoi, että "Divide"-kappaleen tarkoitus on heikentää "ollaan kaikki yhtä" -ajatusmaailmaa. "Vittu olkaa omia itsejänne, olkaa yksilöitä, erottukaa, jättäkää merkkinne, tehkää vaikutus." "Façade"-kappaleen tarkoitusta Draiman kommentoi: "Se on laulu tytön näkökulmasta, joka on suhteessa, jossa häntä on hyväksikäytetty. Hän aikoo tappaa pojan, kuten uutisista näkyy."

Vastaamaan teemoihinsa Draiman kertoi bändikavereilleen: "Antakaa minulle synkintä, likaisinta, aggressiivisinta rytmistä paskaa mitä voitte tarjota." Ennen albumin julkaisua kitaristi Dan Donegan kertoi: "Yritämme luoda kolmesta aikaisemmasta CD:stä hyvän yhdistelmän ja kehittää siitä jotain myös meille uutta." 411manian Dan Marsicano kommentoi kappaletta "Perfect Insanity" sanoen, että siinä on "lyhyt, mutta murskaava kitarasoolo, käytetty tuplabasaria ja nopeaa riffittelyä."Samaa hän kommentoi laulusta "Divide": "Se noudattaa samaa kaavaa (kuin "Perfect Insanity"), yhdessä aggressiivisen kitaratyön ja Draimanin laulun kanssa." Marsicano totesi myös, että kappaleessa "Inside the Fire" on "mieleenpainuva soolo ja synkkä teema sen ympärillä" ja sanoi "The Night" -kappaleen olevan "eeppisen kuuloinen kappale, jossa on yksi parhaista Doneganin koskaan soittamista kitarasooloista ja tarttuva kertosäe."

Markkinointi Muokkaa

Indestructible-albumin markkinointikampanja alkoi myöhään vuonna 2007 strategialla, jossa faneille julkaistiin sisältöä varhain ja usein. Mainonta alkoi tarrojen jakamisella live-esiintymisissä. Reprise Records teki yhteistyötä Hot Topics -vähittäiskauppojen kanssa, jotka laittoivat Indestructiblen mainoksia jokaiseen Disturbed-aiheiseen kauppatavaraan ja alkoi lopulta myydä vinyyliformaatissa tehtyä erikoisjulkaisua, joka sisälsi kaksi albumin kappaletta. Maaliskuussa 2008 Disturbed konsertoi Kuwaitissa Yhdysvaltain asevoimille, jotka oli sijoitettu sinne. Konsertti lähetettiin suorana MySpacessa ja yli kolme miljoonaa ihmistä katseli sitä. Helmikuussa 2008 ääninäyte lähetettiin Disturbedin Myspace-profiiliin mainostamaan Indestructible-albumia. Otos, "Perfect Insanity", oli todella ennen The Sickness -albumia tehty kappale, jota ei ennen ollut laitettu albumille, mutta nyt sen odotettiin ilmestyvän levylle. Myöhemmin kappale laitettiin ladattavaksi kokonaisuudessaan Disturbedin [www.disturbed1.com verkkosivuilta] albumin markkinointitarkoituksissa. Toinen näyte, "Inside the Fire", julkaistiin Rock on the Rangen MySpace-profiilissa maaliskuussa 2008. Kappaleen odotettiin olevan ensimmäinen albumin single, josta musiikkivideon ohjasi Nathan Cox. 24. maaliskuuta 2008 "Inside the Fire" debytoi yli 60 radioasemalla. Seuraavana päivänä se julkaistiin digitaalisena latauksena. 2. toukokuuta singlen musiikkivideo debytoi Disturbedin nettisivuilla.

Huhtikuussa 2008 bändi julkaisi rajoitettu erä ennakkovaraajan Indestructible-digipakeja laitettiin saataville yksinomaan Disturbedin verkkosivuilta. Tämä limited edition -paketti sisälsi koko albumin, B-puolen kappaleen "Run", Making of -DVD:n, VIP-laminaatin erityisiin Disturbedin tapahtumiin, julisteen sekä koodin, jolla voi avata erityisen "Inside the Fire" -lisäosan bändin verkkosivuilla. Toinen ennakkoon julkaistu erikoispainos oli iTunesin musiikkikaupassa, joka sisälsi kolme live-bonusraitaa albumin lisäksi. Vielä yhtenä ennakkovaraajan etuna oli, että jos albumin varasi ennakkoon Best Buyn kautta, sai ladattavaksi kappaleet "Indestructible" ja "Inside the Fire" Rock Band -peliin. Kolme kappaletta Disturbedin ReepRockDrivella esittämästä ensimmäisestä online-konsertista laitettiin EP:lle Live & Indestructible. 20. elokuuta 2008 Noble Jonesin ohjaama "Indestructible"-kappaleen musiikkivideo julkaistiin Disturbedin verkkosivuilla. Single julkaistiin digitaalisesti 29. syyskuuta ja musiikkivideo seuraavana päivänä pakattuna Live & Indestructible -EP:hen. Jones ohjasi myös Indestructiblen neljännen singlen "The Night" musiikkivideon tammikuussa 2009 ja se julkaistiin saman vuoden maaliskuun alussa.

Julkaisu Muokkaa

Vastaanotto Muokkaa

Arvostelusivusto Metacriticillä Indestructible sai kuuteen arvosteluun perustuvat pisteet 59%. Koska albumi oli heidän ensimmäinen omatuotantoyritys, joten heillä oli enemmän vapauksia luoda musiikkia ilman ulkopuolisten puuttumista asiaan, 411manian kirjoittaja Dan Marsicano ehdotti. Hän totesi, että omatuotannossa puuttuivat ohjeet, mikä lopulta toimi albumia vastaan sen auttamisen sijaan. Kitaristi Dan Doneganin työtä kehuttiin ja About.comin arvostelija Chad Bowar huomioi, että monet albumin kappaleista ovat kitaravoittoisia. Metaleaterin arvostelija Chris Akin kehuu myös Donegania sanoen: "Jos bändissä on kehitystä, niin se on kitaristissa." Allmusicin arvostelija James Monger kehui Indestructiblea, viitaten siihen, että albumissa on otettu melodisia vaikutteita Pantheran kaltaisisten yhtyeiden sijaan Metallican ja AC/DC:n musiikista.

Indestructible sai kuitenkin osakseen myös kritiikkiä. IGN:n arvostelija Jim Kaz väitti, että laulaja David Draiman pakottaa ääntään liikaa. Kaz toteaa myös: "Sävelmät ovat pitkälti samankaltaisia sekä tyyliltään että rakenteeltaan. Pohjimmiltaan albumilla on hyvin vähän, joka erottuu joukosta." Hän jatkaa, että albumi tuntuu olevan hieman vanhentuneelta. "Indestructiblessa on aivan liian paljon vaikutteita lähiajoista, jotta siitä voisi poistua. Se kuulostaa vähän vanhentuneelta, jo nyt." On myös kommentoitu, että vaikka albumi on luotettavasti vankalla pohjalla, albumin musiikilta puuttuu tarkoitus.

Myynti ja suosio Muokkaa

Indestructible myi ensimmäisellä viikollaan yli 253 000 kappaletta. Se on myös kolmas perättäinen Disturbedin albumi, joka debytoi Billboard 200 -listan kärjessä ja pysyi top 10:ssä viisi viikkoa. Tämä teki Disturbedista yhden kuudesta yhtyeestä, jotka kykenivät saavuttamaan kolme perättäistä #1-debyyttiä. Se sijoittui ykköseksi myös Suomessa, Kanadassa, Australiassa ja Uudessa-Seelannissa. Indestructible myi kultaa heinäkuussa 2008 500 000 kappaleellaan ja platinaa huhtikuussa 2009 1 000 000 kappaleella Yhdysvalloissa. Maailmanlaajuisesti albumi on myynyt yli miljoona kappaletta. Single "Inside the Fire" sai suurta radiosuosiota. Single pysyi ykkösenä Mediabase's Active Rock -listalla 14 viikkoa ollen täten pisimpään listaykkösenä ollut kappale. "Inside the Fire" palkittiin myös Grammy Award -palkinnolla "Best Hard Rock Performance" -kategoriassa vuonna 2009. Nimikkokappale "Indestructible" pääsi myös listaykköseksi Mediabasen Active Rock -listalla ollen näin yhtyeen toinen kappale listan ykkösenä vuonna 2008.

Kappalelista Muokkaa

  1. "Indestructible"
  2. "Inside the Fire"
  3. "Deceiver"
  4. "The Night"
  5. "Perfect Insanity"
  6. "Haunted"
  7. "Enough"
  8. "The Curse"
  9. "Torn"
  10. "Criminal"
  11. "Divide"
  12. "Façade"
  13. "Run" (Bonusraita)
  14. "Parasite" (Bonusraita)

Singlet Muokkaa

Kokoonpano Muokkaa

  • David Draiman – laulu, avustava tuottaja
  • Dan Donegan – kitara, elektroniikka, tuottaja
  • John Moyer – basso
  • Mike Wengren – rummut, lyömäsoittimet, avustava tuottaja
  • Neal Avron – miksaus
  • Nick Fournier – miksaus
  • Tadpole - insinööri
  • Ted Jenson – mastering
  • Jeff Aldrich – A&R
  • David Finch – taide
  • Matt Taylor – taiteen ohjaus
  • Joey Lawrence – kuvaukset
  • Rafa Alcantara – DVD:n ohjaaja, DVD:n editointi
  • Adam Cook – DVD:n tuottaja
  • Dan Fusselman – tuotantoavustajat
  • David May – DVD post producer
  • Raena Winscott – DVD:n apulaistuottaja
  • JT Smith – DVD:n muokkaus
  • Jim Atkins – DVD:n luonti
  • Justin Wilks – avustaja
  • Daryl Eaton – booking
  • Rick Rosking – booking
  • Emma Banks – booking

Ad blocker interference detected!


Wikia is a free-to-use site that makes money from advertising. We have a modified experience for viewers using ad blockers

Wikia is not accessible if you’ve made further modifications. Remove the custom ad blocker rule(s) and the page will load as expected.

Ympäri Wikian verkkoa
Hae mainospaikkaa

Satunnainen wiki