FANDOM


Believe

Albumin kansikuva.

Believe on amerikkalaisen heavy metal -yhtye Disturbedin toinen studioalbumi. Se oli Disturbedin ensimmäinen albumi, joka debytoi Billboard 200 -listan kärjessä ja se myi ensimmäisellä viikollaan jopa 284 000 kopiota. Se sai Yhdysvalloissa tuplaplatinaa 23. syyskuuta 2008.

Albumi sisältää kolme menestyksekästä singleä, ja se keskittyy erityisesti uskonnollisiin ja hengellisiin teemoihin lähiaikojen tragedioiden innoittamana. Lisäksi albumissa oli panostettu melodiseen dynaamisuuteen laajentaen yhtyeen musiikillista alaa debyyttialbumi The Sicknessin raskaaseen hyökkääväisyyteen verrattuna. Believe oli viimeinen Disturbedin albumi, jossa Steve "Fuzz" Kmak oli basistina.

Tausta ja nauhoittaminen Muokkaa

Kun Black Sabbathin elokuun 2001 kiertue Disturbedin avauspaikka mukaan lukien peruttiin, yhtye päätti käyttää Ozzfest-kiertuetta edeltävän kuukauden uuden studioalbumin valmisteluun samalla valmistautuen omaan kiertueeseensa pääesiintyjänä.

Tänä kesänä laulaja David Draimanin ortodoksijuutalainen isoisä kuoli Israelissa. Nuorena isoisä rakasti Draimania, mutta kun hänestä tuli heavy metal -muusikko, hänen vanhempansa katkaisivat heidän välinsä. He eivät nähneet toisiaan, kunnes isoisä sairastui ja halusi nähdä pojanpoikansa. Kun Draiman kuuli tästä ollessaan Ozzfest-kiertueella, hänen isoisällään oli vain muutama tunti elinaikaa. Viitaten isoisänsä kuolemaan Draiman totesi: "Kukaan ei voinut katsoa auraa, jonka tuotin sinä viikkona, ja kokemani tuska ja tunteet varmasti näkyivät nauhoituksessa."

Samassa kuussa Draiman kävi leikkauksessa, sillä hänen äänijänteisiinsä muodostui happoa. Onnistunut leikkaus ei vain parantanut Draimanin ääntä, vaan kuulemma myös laajensi hänen äänialaansa.

Yhtye saapui studiolle maaliskuun keskivaiheilla vuonna 2002 aloittaakseen nauhoittamisen myös heidän debyyttialbumista vastanneen tuottaja Johnny K:n kanssa. Pääosa kappaleista, joita silloin oli kuulemma 10, oli kirjoitettu jo edellisen vuoden marraskuussa. Näihin kuului myös "Prayer", joka debytoi Ozzfest-kiertueella.

Huhtikuun puolessavälissä Disturbed oli valmistellut Believe-albumia varten 12 kappaletta. MTV:n haastattelussa laulaja David Draiman kertoi, kuinka hänen juutalaistaustansa ja elämän kompromissit muusikkona vaikuttivat hänen sanoituksiinsa. Hän totesi albumin olevan "parasta työtä, mitä olemme koskaan elämässämme tehneet", mutta oli huolissaan siitä, miten fanit suhtautuisivat levyllä olevaan laajaan tunneilmaisuun ja haavoittuvuuteen.

Musiikki ja sanoitukset Muokkaa

Believe todisti bändin siirtyneen pois hiipuvasta nu metal -suuntauksesta ja painottavan enemmän kitaraa ja melodioista monimutkaisuutta. Tämä musiikillinen edistyminen jatkuu Disturbedin myöhemmässä tuotannossa, missä myös kitarasoolot yleistyvät. Vaikka The Sickness keskittyi raskaisiin sävellyksiin, tämän albumin tyyli vaihtelee raskauden ja melodisuuden välillä, päättyen synkkään, akustiseen balladiin nimeltä "Darkness". Laukaja David Draiman toivoi voivansa esitellä myös laajempaa äänialaa, kuin mitä heidän aiemmissa kappaleissaan oli totuttu kuulemaan. Silti hän kuvaili albumin sisältöä "puhtaaksi ja aidoksi jokaisessa "metalli"-sanan merkityksessä."

Kuten Draiman kertoi, Believe sisälsi uskonnollisia ja hengellisiä teemoja. Tätä inspiroivat erilaiset kokemukset, kuten 11. syyskuuta tapahtuneet terrori-iskut sekä hiljattainen Draimanin isoisän kuolema. "Kaikki levyn laulut pyörivät itseensä ja ihmiskunnan mahdollisuuksiin uskominen -teeman ympärillä... varsinaisen sysäyksen albumille teki oikeiston reaktiot maailman uskonnollisia johtajia kohtaan 11.9. tapahtumien johdosta. Se suututti minua enemmän kuin voisin selittää. Koko levy kyseenalaistaa kaikki uskomukset, jotta voi määrätä, mihin todella voi uskoa."

Lyyrisesti albumi käsittelee myös monia muita aiheita. #Remember" kuvailee musiikkiteollisuuden armotonta luonnetta ja raidat "Dehumanized", "Bound" ja "Intoxication" keskittyvät Draimanin kyvyttömyyttä mielekkääseen romanttiseen suhteeseen. Haastattelussa hän kertoi: "Viimeisten kahden ja puolen vuoden aikana minulla on ollut erilaisia kokemuksia naisten kanssa, jotka ovat aiheuttaneet pahaa mieltä. Ei välttämättä vihaisella tavalla, ehkä enemmän syyllisyydentunteen takia. Olen kuin piste elämässäni, josta sydämeni on revitty pois niin monta kertaa, ettei siitä ole enää paljoa jäljellä."

Noudattaen lyyrisiä teemoja, kansikuvassa on useiden eri uskontokuntien tunnuksia, joihin kuuluu muun muassa juutalaisuuden tähti, muslimien puolikuu ja kristittyjen risti.

Kiertueet ja edistäminen Muokkaa

Believe sisälsi kolme singleä, joita soitettiin paljon radiossa ja TV:ssä. "Prayer"-pääsingleen tehtiin pian musiikkivideo, jossa oli maailmanlopun tunnelma kaupungin tuhoutuessa. Tämä johti joidenkin myyntipisteiden kieltäytymiseen soittamasta videota, koska sillä on yhtäläisyyksiä syyskuun 11. päivän terrori-iskujen kanssa. Harkittuaan videon muokkaamista Disturbed päätti lopulta olla koskematta siihen.

Vuonna 2003 Disturbed oli pääesiintyjä Music as a Weapon II -kiertueella, missä oli mukana myös yhtyeet Chevelle, Taproot ja Unloco. Live-albumi, joka sisältää Disturbedin cover-version kappaleesta "Fade to Black" julkaistaisi vuonna 2004. Lopetettuaan kiertueen Steve Kmak sai potkut yhtyeestä "henkilökohtaisten erimielisyyksien" vuoksi, ja hänet korvattiin pian John Moyerilla. Tämän jälkeen ryhmä liittyi Ozzfest 2003:n päälavalle.

Vastaanotto Muokkaa

Kriitikkojen kommentit Muokkaa

Believella on tällä hetkellä pisteet 62" arviointinettisivusto Metacriticillä, antaen "yleisesti hyvän arvion", joka perustuu yhdeksään arvosteluun. Allmusicin Bradley Torreano ylisti albumia julistaen, että se oli samanlainen edistysaskel kuin Soundgardenin ja Pantheran sankareilla näiden tehdessä läpimurtoalbuminsa. Hän myös toteaa, että "levy ei ole menneisyyden temposekoitusta ja lyömäsoitinpohjaisia riffejä; kitaristi Dan Donegan oli ottanut suuria harppauksia laajentamalla ja monipuolistamalla ääntään." Culturedose.net mainitsi Believen "yhdeksi vuoden 2002 parhaista rockalbumeista."

Kaupallinen menestys Muokkaa

Believe debytoi sijalla #1 Billboard 200 -listalla tehden albumista ensimmäisen Disturbedin albumin, joka debytoi listaykkösenä. Se myi yli 284 000 kopiota ensimmäisellä viikollaan. Tammikuussa 2003 SoundScan oli kirjannut yli miljoona Believe-albumin ostoa.

Albumi myi tuplaplatinaa Yhdysvalloissa 23. syyskuuta 2008.

Kappalelista Muokkaa

  1. "Prayer"
  2. "Liberate"
  3. "Awaken"
  4. "Believe"
  5. "Remember"
  6. "Intoxication"
  7. "Rise"
  8. "Mistress"
  9. "Breathe"
  10. "Bound"
  11. "Devour"
  12. "Darkness"

Singlet Muokkaa

Kokoonpano Muokkaa

Lisämuusikot Muokkaa

  • Alison Chesley (sello)

Tuotantoryhmä Muokkaa

  • Johnny K - tuottaja
  • Andy Wallace - miksaaja
  • Howie Weinberg - mastering
  • Tony Adams - teknikko
  • Chris Glatfelter - teknikko
  • Mick Haggerty - suunnittelu, taide
  • Stephen Danelian ja Luke - valokuvat

Ad blocker interference detected!


Wikia is a free-to-use site that makes money from advertising. We have a modified experience for viewers using ad blockers

Wikia is not accessible if you’ve made further modifications. Remove the custom ad blocker rule(s) and the page will load as expected.

Ympäri Wikian verkkoa
Hae mainospaikkaa

Satunnainen wiki